4/29/2016

LOVELAND FESTIVAL 2016 OUTFIT

DSC05803_1
DSC05830
DSC05852

BOMBER // BERSHKA MEN
FLANEL SHIRT // SECOND HAND
CROP TOP // ZARA
JEANS // BERSHKA
BAG // STRADIVARIUS
BOOTS // VAN HAREN

DSC05835
DSC05858
DSC05841

Kuninkaan päiväksi ostimme liput Loveland festareille. Kyseisen päivänä oli järjestetty monia festareita ja sää näytti todella huolestuttavalta jo muutamaa päivää ennen ja monet päätyivätkin jo myymään lippujaan pois. Me onneksi pidimme lipuistamme kiinni ja päivän koittaessa sää ei ollutkaan ollenkaan paha! Edeltävät päivät olivat todella järkyttäviä, sillä taivaalta tuli vettä, rakeita ja jopa räntää useaan otteeseen. Festaripäivänä oli vain muutama sadekuuro välillä, mutta pakko myöntää, että ilma oli kyllä tosi viileä. Olikin aika haastavaa keksiä, että mitä laittaisi päälle, kun yleensä tottunut festareilla olemaan vain lämpimimpien kelien aikaan. Tämmöisen asun laitoin kuitenkin kasaan ja onnistui mielestäni aika hyvin! 

Ihanaa saavuimme tänään 1,5 viikon lomalle Suomeen jesjesjesss! Oon niin ilonen, että pääsi nyt vähän hengähtämään tänne Amsterdamin pyörityksestä. Huomenna onkin luvassa Sannin keikka alkuillasta ja siitä sitten vapun viettoon. Odotan niin innolla :) 

Kertokaa ihmeessä mitä olette mieltä tästä festariasusta ja toivottelen teille superhauskaa vappua!! <3

4/27/2016

KING'S NIGHT OUTFIT

DSC05582
DSC05551
DSC05619
DSC05552

DRESS // BOOHOO
SKIRT // H&M
BAG // USA
SHOES // EBAY 

DSC05597
DSC05616
DSC05550
DSC05601

Heippa vaan pitkästä aikaa! 

Ollut ihan älytön kiire taas kouluhommien kanssa niin en ole ehtinyt päivittelemään tänne, joka on harmittanut todella paljon.. Materiaalia ja postausideoita kyllä löytyy nimittäin! No perjantaina pitäisi helpottaa, kun alkaa loma :) 
Täällä Hollannissa vietetään tänään siis Kuninkaan Päivää ja eilen oli Kuninkaan ilta. Kävin ystävieni kanssa vähän juhlimassa ja tämmöinen asu oli päällä! Kuninkaan Päivän väri on oranssi , joten voitte vaan kuvitella, kun kaikkialla on vaan oranssia haha! Itsekin halusin jotain oranssia saada asuun ja keksin laittaa tämän mekon hameen alle topiksi. Sain myös haasteen sähköpostiini luoda asun Las Vegasin hotelleista inspiroituneena ja joka sopisi kyseiseen paikkaan illalliselle, juhlimaan tai ihan mihin vaan. Voisin hyvin nähdä itseni viettämässä iltaa myös Vegasissa tämä ylläoleva asu päällä oikeastaan melkeinpä mitä vain tekemässä ja oranssi sopii hyvin kaupungin upeaan valoloistoon! 

Kertokaas mitä tykkäätte asusta! Palaillaan viimeistään perjantaina xx
-------------------------------------------------
Heyy long time no see! 
I have been super busy with schoolwork once again so I haven't been able to post anything which has been so irritating.. I actually have material and ideas for posts! Well at least after friday I should have more time since our holiday week starts :) 
Here in The Netherlands today is King's Day and last night was King's night. I went out with my friends and this is what I was wearing! The colour for the King's Day is orange. You can just imagine orange literally everywhere haha :D Of course I also wanted to wear something orange and I got an idea to wear this dress as a top under the skirt! I also got a challenge to my email to create an outfit inspired by Las Vegas hotels and what you could wear for dinner, partying or anything in the city. I could see myself having a night in Vegas, wearing this outfit and doing actually almost anything! Orange suits well to all of the bright lights! 
Tell me what do you think of this outfit! I'll be back on friday at the latest xx   

4/22/2016

BURGUNDY WITH BLACK AND GREY OUTFIT

DSC05235
DSC05216
DSC05248
DSC05240

FAUX LEATHER JACKET // FOREVER21
JEANS // BERSHKA
T-SHIRT // DEFSHOP (GIFTED) HERE
BAG // PLICO
SHOES // VAN HAREN
NECKLACE // H&M
 
DSC05093
DSC05242
DSC05227

Ensimmäistä kertaa vetaisin tekonahkatakin tälle keväälle päälle! Tämä viininpunainen takki onkin ihan lemppari jo muutaman vuoden takaa. Hankintalistalla onkin itseasiassa muuten musta tekonahkatakki!! Myin juuri alkuvuodesta vanhan niin nyt tarvisi uuden tilalle. Mielestäni se onkin ihan must have juttu jokaisen kaapissa! Mitäs mieltä olette muuten tästä laukusta? Aiemmin käytin tätä laukkua monta kertaa viikossa, mutta nyt en edes muista milloin viimeksi olisin käyttänyt tätä. Jotenkin alkaneet nuo niitit vähän epäilyttämään.. Tähän asuun se kyllä mielestäni kuitenkin sopii hyvin! 

Tykkäättekö asusta? xx

------------------------------------- 

I put on my faux leather jacket for the first on this spring! I got this burgundy jacket few years ago and it is actually one of my favourites. I have a black faux leather jacket on my shopping list. I sold my old one at the beginning of this year so I really need a new one now. I think black leather jacket is a must have in everyones closet! 
What do you think of this bag? I used to wore this multipile times in a week but now I can't even remember the last time I wore it. Somehow I'm doubting all the studs.. But I think the bag suits well to this outfit though! 

Do you like the outfit? xx 

4/20/2016

ON MY PLAYLIST APRIL 2016

Taas tullut sen verran paljon tehtyä biisilöydöksiä, että pitää jakaa ne teidänkin kanssa! 
Viime aikoina innostuksiin ovat saaneet erityisesti Kanye Westin, Draken ja Twenty88 (Jhene Aiko & Big Sean) biisit. Valitettavasti biisejä youtubesta etsiessä en löytänyt ollenkaan kunnollisia versioita Kanyen biiseistä, joista lemppareitani ovat FML ja Real Friends. Myöskään Draken, Kanyen ja Jay-Ziin Pop Styleä ei löytynyt, eikä Fifth Harmonyn The Lifeä booo. 
Alkoi vähän harmittamaan, kun noin usea biisi jäi uupumaan, mutta kaikki yllämainitut löytyvät kyllä Spotifystä jos kiinnostaa tsekata :) Alla olevista pari on vähän vanhempaa, mutta iselleni uusia ja joita olen kuunnellut viime päivät! Veikkaan, että muutamista näistä biiseistä tulee tulevan kesänkin kuunneltuimpia jeeee!!

------------------------------------------------------------

I have been making quite a lot of new song findings once again so I wanted to share them with you! 
Lately I have been the most excited about Kanye West's, Drake's and Twenty88's (Jhene Aiko & Big Sean) songs. Unfortunately I couldn't find proper versions of Kanye's songs from Youtube at all but my favourites are FML and Real Friends. I also couldn't find Drake's, Kanye's and Jay-Z's Pop Style and either Fifth Harmony's The Life. It's so annoying that so many songs are missing from my list now. But you can find all of the songs mentioned above from Spotify though! So check them if you are interested :) There is couple older songs listed underneath but they are new to me and what I have been listening lately! I bet that few of these songs are going to be the most listened ones for upcoming summer yaaayyy!! 


Drake ft. Wizkid & Kyla - One Dance
 
TWENTY88 - On The Way


music7music6
Pop Style <3 // FML & Real Frinds <3


Roy Woods - Get You Good


Benny Benassi & Chris Brown - Paradise


music3music5
 
Rae Sremmurd - Look Alive


TWENTY88 - Déjà Vu


music4music8

Seinabo Sey - Younger (Kygo Remix)


Fifth Harmony ft. Ty Dolla Sign - Work From Home


music1music2

Löytyikö teidän lemppareita listasta tai uusia suosikkeja? xx
 
Did you find your favourites from my playlist or any new ones? xx
 
Pictures: We Heart It 

4/18/2016

FLORAL SHIRT OUTFIT

FloralShirtOutfit2
FloralShirtOutfit3
FloralShirtOutfitJewelry
LaceUpBallerinas

SHIRT // ZARA
JEANS // BERSHKA
SHOES // NEW LOOK
BAG // DIANE VON FURSTENBERG
NECKLACE // H&M

FloralShirtOutfit4
DVFtotebag
FloralShirtOutfit
FloralShirtoutfitnecklace

Maanantait näyttää näköjään viimeaikaisten asujen mukaan olevan tyttömäisiä päiviä! 
Päälle pääsi tänään ihana kukkainen paita Zarasta. Mielestäni lace-up ballerinat ja kultainen sopivat kyseisen paidan kanssa älyttömän hyvin :) 
Kamala, kun viikot vierii taas nopeaa! Tällä viikolla pitääkin tehdä todella ahkerasti hommia, kun ensi viikolla on sitten täällä ensin King's Dayn juhlintaa ja lähden vielä Suomeen viikonlopuksi Vapun viettoon. Kaikki pitäisi saada siis aika hyvin valmiiksi tällä viikolla niin ei tarvi ensi viikolla sitten säätää niin paljoa. 

Mitä mieltä olette asusta? Tehokasta viikonalkua teillekkin muruset xx
 
---------------------------------------------------
 
Looks like mondays have been days for girly outfits according to my latest ones! 
Today I wore this cute floral shirt from Zara. I think lace-up ballerinas and gold worked really well with the shirt :) 
Horrible how fast these weeks are passing by again! This week I have to work very hard to get everything done since next week we will have a King's Day celebration in here and then I'm off to Finland to celebrate Walburgis Day on the weekend. 
 
What do you think of the outfit? I wish you efficient beginning of the week as well babes xx 

4/17/2016

WEEKEND SNAPS

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että tämä viikko on ollut rankka, mutta onneksi viikonloppu oli jo vähän parempi! Tässäpä vähän kuvia eilisen ja tämän päivän kivoista jutuista :)

Yesterday I already told you that this week has been rough but luckily the weekend was already better! Here are some pictures of nice things from yesterday and today :)

DSC04717
Kotona tehty brunssi! Noi hopeiset jutut tossa keskellä on Milkan suklaa-keksi juttuja ja ne maistuu ihan Kismetiltä.
 
Homemade brunch yummyyy!

DSC04930
Haha sain ensimmäisen kasvini tänne kotiimme hankittua! Aika söpö vai mitä? 

Haha I finally got my first plant to our apartment in here! Pretty cute huh?


DSC04847
Viidakkokirjaa katsomassa ja oli ihan superhyvä!! Voi niitä kaikkia ihania eläimiä <3
 
Went to see The Jungle Book and it was super good! Ah all of those lovely animals <3

DSC04873
DSC04874
Pääkirjastosta näkymiä tänään kouluhommia tehdessä. 

Views from the public library today while getting some school work done.

DSC04877
Ruokatauko veden äärellä auringossa istuskellen!

Sitting in the sun and having a food break by the water!

DSC04892 kopio
DSC04900 kopio
DSC04917
DSC04926

Kelpasi pyöräillä kotiin näin ihanan keväisissä ja aurinkoisissa maisemissa! Ja ei edes haitannut, vaikka pyöräni kumikin tyhjeni kesken matkan jälleen ':) 

What a wonderful way to end the day by biking back home in these lovely springy and sunny views! And I didn't even mind that I got a flat tire middle of my journey once again ':)

4/16/2016

STOLE MY BOYFRIEND'S.... BLACK BOMBER JACKET!

BlackBomberJacketOutfit
BlackBomberJacketoutfit2jpg
BlackBomberJacketBag
BlackBomberJacketCloseup

BOMBER JACKET // ZARA MEN
CROP TOP // ZARA
JEANS // H&M
BAG // MICHAEL KORS
SHOES // VAN HAREN
BRACELET // GINA TRICOT
RINGS // FOREVER 21

BlackBomberJacketShoes
BlackBomberJacketBehind
BlackBomberJacket
BlackBomberJAcketOutfitDetails

Heippa muruset!

Tämä viikko on ollut aika rankka niin en ole kerennyt postailemaankaan niin paljoa. 
Tässä tulisi nyt kuitenkin tämän päivän asua! Kävin poikaystäväni kaapilla ja lainasin tällä kertaa hänen mustaa bomberiaan hahaa! Ajattelinkin tehdä tämmöisen uuden postaussarjan, jossa aina asussa on jokin poikaystävältäni lainaama vaate. Mielestäni aika hauska idea vai mitä sanotte!? :) 
Aika simppeli lookki mustaa ja hopeaa yhdistäen vaaleaan farkkuun, mutta toimii kyllä tosi hyvin! 
Niin huippua, kun voi pitää jo keväisiä kenkiä ja takkeja. Saa asuihinkin niin paljon enemmän vaihtelevuutta. 

Kertokaa mitä tykkäätte asusta ja ihanaa viikonlopun jatkoa <3
Palaillaan huomenna taas xx

---------------------------------------------------------
 Hey babes!

This week has been quite a rough so haven't been able to post as much. 
But here is what I wore today! I went to my boyfriend's closet and borrowed his black bomber jacket hahaa! I actually got an idea to make a new post series, where I will show you an outfit and there is always something that is borrowed from my boyfriend. I think that is a pretty fun idea or what do you say!? :) This is a pretty simple look with black and silver paired with light jean but works really well! 
So amazing that I'm able to wear spring shoes and jackets. Gives so much more variation to outfits. 

Tell me what do you think of the outfit and have a lovely rest of the weekend <3
Talk to you tomorrow xx  
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...